Hohdepinnoitus uudistaa puhtausalaa

Hohdepinnoitus Oy on vuonna 2017 perustettu saniteettitilojen puhtauden ja kunnossapidon ratkaisuja ja testausmenetelmiä tarjoava yritys. Yrityksemme aloitti nanoteknologiaan perustuvien pinnoitusratkaisujen parissa, ja tänä päivänä panostamme myös jatkuvaan kehitys- ja tutkimustyöhön, keskiössä saniteettitilojen pinnat. Kiistattomat hyödyt lunastanut nanopinnoitus oli jo aloittaessamme maailmalla paljon käytetty, mutta meillä Suomessa melkein tuntematon. Suomalaisten kotien kylpyhuoneet ja tilat, joissa pinta oli kosteuden kanssa kosketuksissa, eivät hyötyneet ratkaisusta nimeltä nanopinnoitus. Lika ja epäpuhtaudet laatoissa ja saumoissa aiheuttivat asunnon omistajille päänvaivaa, tuskastumista ja jopa oman kodin arvon kyseenalaistamista kylpyhuonetilojen osalta. Halusimme olla tarjoamassa palvelua ja ratkaisua tähän.

Hohde Laatta on yrityksemme ensimmäinen palvelu, ja sen hyödyt näkyvät jo suomalaisissakin kylpyhuoneissa. Näinä vuosina on ollut ilo tarjota palvelua, jonka kautta asiakas saa silminnähtävän hyödyn. Siitä kertoo myös sivujemme ennen-jälkeen -kuvat asiakkaittemme kodeista. Työssämme on ollut palkitsevaa synnyttää lopputuloksena puhtautta, sekä vaivattomuutta sen ylläpitämiseen. Asiakkaamme ovat olleet erityisen tyytyväisiä siihen, että palvelumme on ollut vaihtoehto kalliille kylpyhuoneremontille.

Visiomme on tarjota innovatiivisia puhtauden ja kunnossapidon palveluita niin yritysten tiloihin, kuin koteihin. Siinä te, asiakkaamme, olette arvokkaita. Jokainen kohtaaminen ja toteutettu palvelu on jatkuvan kehitystyömme tärkeä osa. Meillä Hohteella on hyvin erilainen porukka niin myynnin, työn toteutuksen, kuin kehitystyönkin äärellä. Ole hyvä ja tutustu sivuillamme palveluihimme, ja kerro miten voimme sinua auttaa.

Arvot

  • Yhteisöllisyys
  • Jatkuva kehitys
  • Luotettavuus

Toimialueemme kattaa muun muassa:

Turku, Raisio, Naantali, Rusko, Masku, Lieto, Kaarina, Espoo, Helsinki, Vantaa, Salo, Kirkkonummi, Veikkola, Paimio