Kylpyhuoneen laatoitus on uudenkarheana eritoten näin kylpyhuoneen ammattilaisten mielestä silmiähivelevä näky. Vuodet kuitenkin vierivät ja jättävät jälkensä kovalla kulutuksella oleviin pintoihin. Hohtavan puhtaista laatoista ei kuitenkaan tarvitse luopua ajankaan saatossa.
Kokosimme alle muutaman vinkin, joiden avulla saat laatat pysymään upeina, kiiltävinä ja puhtaina pitkään!

Laattojen hoitovinkit:
Kiiltävät laatat totta vie näyttävät hyvältä, mutta sen lisäksi ne myös hoitavat tehtävänsä sellaisia laattoja paremmin, joihin on päässyt muodostumaan vaikkapa pinttyen kiinni jäänyt kalkkikerros. Lika lisää likaa – epäpuhtaudet pinnalla mahdollistavat muulle lialle paremmat olosuhteet jäädä kiinni. Näinpä kiiltävä pinta on tavoiteltava asia paitsi ulkonäkönsä, myös paremman hygienian näkökulmasta tarkasteltuna.
Näillä vinkeillä onnistut:
- Oikotietä onneen ei ole (paitsi että tavallaan on, lue seuraava kappale), joten kaikki alkaa huolellisesta, säännöllisestä puhdistuksesta.
- Suosi mietoja puhdistusaineita ja pehmeitä työvälineitä. Vältä liian karheita puhdistusmenetelmiä, sillä niiden vuoksi pinnat saattavat herkästi naarmuuntua.
- Vaikeampien tahrojen kanssa kannattaa luottaa useampiin toistoihin kuin vahvempiin tökötteihin, jotta käsittely pysyy hellävaraisena.
- Kuivaa esimerkiksi lastalla laatat kuiviksi jokaisen suhkun jälkeen.
- Seinä kannattaa pestä alhaalta ja ylöspäin, jolloin likavesi ei jätä raitoja.
- Noudata valitsemasi puhdistusaineen ohjeita vaikutusaikojen suhteen.
- Pyyhi pesuaine pois sienellä ja viimeistele työ mikrokuituliinalla maksimaalisen kiillon aikaansaamiseksi.

Kiiltävät, puhtaat laatat – oikotie onneen?
Nanoteknologia on mullistanut laattojen hoidon. Nanopinnoite muodostaa pinnalle näkymättömän suojakerroksen, joka hylkii likaa, vettä ja bakteereja, hengittävyydestä kuitenkaan tinkimättä. Tämä tekee laattojen puhdistamisesta ja kiillottamisesta huomattavasti aiempaa helpompaa.
Täysin huoltovapaata pinnoista ei ole mahdollista saada millään konstilla, mutta Hohdepinnoituksen avulla puhtaanapito käy huomattavasti aiempaa vaivattomammin.
Hohdepinnoitus soveltuu niin uutuuttaan kiiltäville kuin jo vähän enemmän elämää nähneille pinnoille. Kattavien huolto- ja puhdistustoimien avulla saamme palautettua kylpyhuoneeseen puhtauden ja kiiltävät pinnat, jotka on sitten nanopinnoitteen avulla mahdollista saada helpommin ylläpidettäviksi.
Nanopinnoitteen hyödyt ovat kiistattomat:
- Pidentää pintojen käyttöikää.
- Vähentää vahvojen puhdistusaineiden tarvetta.
- Parantaa hygieniaa saniteettitiloissa.
- Keventää tilan kosteuskuormaa.
Ota yhteyttä oheisella lomakkeella ja hoidetaan teillekin kylpyhuoneen pinnat kiiltäviksi ja helppohoitoisiksi!