Lattiakaivon puhdistaminen on yksi kylpyhuoneen säännöllisesti tehtävistä huoltotöistä. Se lukeutuu myös vuokralla asuvan velvollisuuksiin. Pelkän viemärinavausaineen kanssa ei valitettavasti pääse pitkälle, vaan mekaaninen puhdistus tulee säännöllisin väliajoin tarpeeseen. Kyseessä ei onneksi ole lainkaan hankala toimenpide! Tämän blogitekstin avulla onnistut.

tukkeutunut lattiakaivo

Milloin ja miksi?

Lattiakaivo kannattaa tyhjentää vähintään kolme kertaa vuodessa. Sopiva puhdistusväli saattaa kuitenkin vaihdella reilusti talouskohtaisesti – esimerkiksi lemmikkien säännöllinen pesu tihentää puhdistustarvetta, sillä eläinten karvat tukkivat lattiakaivoa siinä missä vaikkapa ihmisten hiuksetkin. Luonnollisesti myös suuren perheen lattiakaivo kaipaa puhdistusta useammin kuin vaikkapa yksinasuvan lattiakaivo.

Huomaat lattiakaivon tyhjennystarpeen viimeistään siinä vaiheessa, kun vesi ei enää kulje lattiakaivossa normaalisti, vaan jää seisomaan suihkun lattialle. Tässä kohtaa likaa on ehtinyt kertynyt jo niin runsaasti, että kaivo on mennyt tukkoon, ainakin osittain. Pahimmillaan tällainen tilanne voi johtaa jopa vesivahinkoon. Lattiakaivon tyhjentäminen kannattaakin tehdä aina hieman ennakoiden, eli jo ennen tukkeutumista tai mahdollisten hajuhaittojen ilmaantumista. Puhdistus itsessäänkin on mukavampaa, kun likaa ei ole ehtinyt kertyä lattiakaivoon vielä kovin paljoa. 

Puhdas lattiakaivo on myös puhtaan sisäilman edellytys – sen lisäksi, että puhdistamaton lattiakaivo saattaa tuottaa hajuhaittoja, likainen ja kostea lattiakaivo on mitä mainioin kasvupaikka erilaisille mikrobeille ja homeille, jotka leviävät valitettavasti myös hengitysilmaan.

lattiakaivo

Näin puhdistat lattiakaivon

Kemiallisia, vahvoja viemärinpuhdistusaineita kannattaa välttää jos mahdollista. Ne ovat tyypillisesti tujua tavaraa niin luonnolle kuin ihmisellekin, eivätkä parhaatkaan tökötit korvaa mekaanista puhdistusta.

Puhdistukseen et tarvitse kummoisia välineitä, sillä tiskiharjalla/hammasharjalla, roskapussilla ja miedolla pesuaineella pääset pitkälle. Kumihanskat saattavat tehdä työstä miellyttävämpää, mutta ilmankin pärjää.

Toimi seuraavien ohjeiden mukaisesti:

  • Irrota lattiakaivon kansi ja pese se molemmin puolin pesuainetta ja tiskiharjaa käyttäen
  • Poista kaikki irti lähtevät osat. Jos teet puhdistusta ensimmäistä kertaa, katso tarkasti miltä lähtötilanne näyttää, jotta saat osat takaisin oikeille paikoilleen vaivatta. Pese kaikki osat pesuaineella hammasharjaa tai tiskiharjaa apuna käyttäen.
  • Puhdista kaikki kiinteä lika roskapussiin ja huuhtele lattiakaivo vedellä
  • Lisää pesuainetta lattiakaivoon reunoja unohtamatta ja harjaa hammasharjalla ja tiskiharjalla huolellisesti.
  • Huuhtele lämpimällä vedellä ja aseta liikkuvat osat takaisin paikoilleen.

Silloin tällöin voit käsitellä lattiakaivon ruokasoodan ja etikan seoksella. Tämä on ympäristöystävällinen ratkaisu lattiakaivon tehopuhdistukseen. Kaada lattiakaivoon noin puoli desiä ruokasoodaa. Tämän jälkeen kaada soodan päälle reilu desilitra etikkaa. Anna seoksen vaikuttaa rauhassa ja huuhtele lattiakaivo lopuksi lämpimällä vedellä. Kotitekoinen, poreileva pesuaine irrottaa likaa tehokkaasti ja neutraloi hajuja.

kylpyhuone

Haluaisitko siivota nopeammin?

Hohdepinnoitus ei poista lattiakaivon puhdistustarvetta, mutta helpottaa miltei kaikessa muussa kylpyhuoneen siivoamisessa! Käsittelyn myötä pinnat muuttuvat nimittäin likaa hylkiviksi, jolloin esimerkiksi tahrat eivät jämähdä kovasti kiinni ja rankalta mekaaniselta jynssäämiseltä voidaan välttyä. Pinnoista tulee antibakteerisia, jolloin ne pysyvät tutkitusti hygieenisinä pelkällä vesipesulla. Siivoat siis kylpyhuoneen käsittelyn jälkeen pääsääntöisesti pelkällä vedellä ja pehmeällä mikrokuituliinalla. Pintojen ulkonäölliset ominaisuudet eivät käsittelyn myötä muutu, eikä niistä tule esimerkiksi liukkaita. Kylpyhuoneen hohdepinnoittaminen on mainio tapa keventää niin siivoustaakkaa kuin pintojen kosteustaakkaa. Käsittelyn avulla kosteuskuormaa saadaan 50 % kevyemmäksi.

Jos kaipaat vaivatonta puhtaanapitoa ja helppoja lisävuosia kylpyhuoneellesi, ole yhteyksissä! Teemme käsittelyt ammattitaidolla, kokemuksella ja hymyssä suin!

Palveluita kylpyhuoneen huolettomaan puhtaanapitoon

Ota meihin yhteyttä

Autamme ihmisiä kaiken kokoisissa kylpyhuoneiden haasteissa. Tehtävänämme on kartoittaa tarpeisiisi sopivin ratkaisu, minkä takia teemme maksuttomia arviointikäyntejä ilman sitoutumista. Ota siis yhtyeyttä matalalla kynnyksellä!

Tarjous helposti ilman sitoutumista

Helpoiten tarjouksen saat soittamalla tai täyttämällä oheisen lomakkeen ja varaamalla ajan ilmaiselle kartoituskäynnille. Kartoituskäynnillä tehtävänämme on kartoittaa sopiva ratkaisu teidän toiveisiin ja tarpeisiinne. Kartoituskäynnit suoritamme arkisin klo 08-18 välisenä aikana. Kartoituksen kesto on noin 15-30min, jonka jälkeen saat tarjouksen sähköpostiisi.

Haluamme varmistaa, että asiakkaamme saavat parhaan mahdollisen lopputuloksen palveluistamme. Siksi tarjoamme maksuttoman kartoituskäynnin, joka on lähes aina välttämätön askel kohti onnistunutta palvelukokonaisuutta.

Kartoituskäynnillä teemme seuraavat asiat :

  1. Pintakosteusmittaus: Tarkistamme kohteesi pintakosteuden varmistaaksemme, että se täyttää tarvittavat edellytykset palveluillemme. Lue lisää
  2. Kopolaattojen tarkistus: Tutkimme mahdolliset irti pohjastaan olevat laatat ja arvioimme kiinnitystarpeet.
  3. Ilmanvaihdon tarkistus: Samalla tarkistamme ilmanvaihdon toimivuuden ja tarvittaessa annamme vinkkejä sen parantamiseksi. Lue lisää
  4. Silikoni- ja laattasaumojen tarkistus: Tarkistamme saumausten kunnon ja niiden uusimisen tarpeen. Ehjät saumat ovat edellytys kylpyhuoneen- sekä pinnoitteen toimivuudelle.

Ammattitaitoa ja kokemusta

Voitte luottaa ammattitaitoomme ja tuhansien kohteiden kokemukseemme. Olemme sitoutuneet tarjoamaan parasta mahdollista palvelua, ja maksuton kartoituskäynti on ensimmäinen askel kohti onnistunutta yhteistyötä. Ota yhteyttä ja varaa kartoituskäynti – huolehdimme, että kohteesi saa juuri sen huomion ja hoidon, jota se tarvitsee!

Pyydä kartoitus

"*" näyttää pakolliset kentät

Hohdepinnoitus Oy käyttää yhteystietojasi vain tuotteitamme ja palveluitamme koskevissa asioissa. Lisätietoa siitä, miten olemme sitoutuneet suojelemaan yksityisyyttäsi, saat tietosuojakäytännöstä.

Ammattitaitoa ja kokemusta

Hohdepinnoitus Oy, vuonna 2017 perustettu yritys, on erikoistunut tarjoamaan ratkaisuja saniteettitilojen puhtauden ja kunnossapidon haasteisiin. Yrityksemme on yksi alan ensimmäisistä toimijoista, ja ylpeänä voimme todeta, että olemme rakentaneet vankkaa kokemusta tuhansien kohteiden parissa. Hohde Laatta -palvelukokonaisuus syntyi, kun halusimme tarjota asiakkaillemme helppoa tilojen puhtaanapitoa, joka myös pidentää tilojen käyttöikää merkittävästi.

Toimimme nykyisin muuan muassa seuraavilla paikkakunnilla: Turku, Raisio, Naantali, Rusko, Masku, Lieto, Kaarina, Espoo, Helsinki, Vantaa, Salo, Kirkkonummi, Veikkola, Paimio, Tampere, Nokia, Valkeakoski