Kyllästyttääkö kylpyhuoneesi? Näyttääkö kylpyhuoneesi yleisilme nuhjuiselta tai värimaailma epämiellyttävältä? Vai onko kylpyhuoneesi toimivuudessa ongelmia? Luultavasti olet harkinnut jo kylpyhuoneen remontointia. Mieti kuitenkin vielä! Monesti kylpyhuoneremontin suhteen saatetaan tehdä hätiköityjä päätöksiä ja remontti tehdään jopa vuosia liian aikaisin.

kylpyhuoneremontti

Milloin on oikea aika tehdä kylpyhuoneremontti?

Remonttia suunnitellessa tyypillisesti ensisijaisesti otetaan huomioon kylpyhuoneen ikä. Kylpyhuoneremonttia ei tarvitse tehdä 10 vuoden välein, mikäli kylpyhuone on alun perin toteutettu hyvin. Jos kylpyhuoneen ikä alkaa lähennellä 20 vuotta, remontille saattaa olla jo tarvetta. 

Ennen kylpyhuoneremonttiin ryhtymistä kannattaa miettiä, mikä kylpyhuoneen todellinen ongelma on. Onko kyse siitä, että kylpyhuoneen ulkonäkö ei viehätä, onko ongelma rakenteissa vai liekö kyse toiminnallisuudesta? Jos kylpyhuoneeseen on ehtinyt syntyä kosteusvaurioita, remontilla on jo kiire. Kosteusvaurioita ei kuitenkaan voi havaita paljain silmin. Esimerkiksi mustat pilkut saumoissa ei välttämättä ole vielä merkki kosteusvauriosta, vaan saumojen pintakäsittelyaineet ovat saattaneet vain kulua pois. Tähän ratkaisuna voi riittää vain saumojen puhdistus tai niiden vaihto. Ennen remonttia on tärkeää tehdä perusteellinen kartoitus esimerkiksi juuri kosteusvaurioiden osalta. Hohdepinnoituksen alkukartoitukseen sisältyy aina pintakosteusmittaus, jonka avulla saadaan tärkeää tietoa tilan kunnosta. Ehjää kylpyhuonetta on turha lähteä remontoimaan perusteellisesti, vaan sitä voidaan siistiä ja ehostaa helpommin ja edullisemmin. 

kylpyhuoneremontti

Kylpyhuoneremontin hinta ja kesto

Kylpyhuoneen remontoinnille ei ole tiettyä hintalappua ja yleispätevää neliöhintaa on vaikeaa lähteä määrittelemään – kylpyhuoneremonttien hinnoissa on yllättävänkin laajaa vaihtelua. Hinta koostuu useasta eri kokonaisuudesta, joita ovat esimerkiksi suojauskustannukset, purkukustannukset, rakenteiden kunnostamiseen kuluvat kustannukset, vesieristyskustannukset, laatoituskustannukset ja kalustuskustannukset. Hintaan vaikuttaa tietysti myös kylpyhuoneen neliömäärä ja asunnon sijainti. Nämä kaikki kannattaa ottaa huomioon jo remonttia suunnitellessa. 

Eniten kylpyhuoneremontin hintaan vaikuttaa se, kuinka mittavasti kylpyhuonetta lähdetään uusimaan. Vaihdetaanko vain pinnat, vai tehdäänkö muutoksia myös rakenteisiin ja esimerkiksi tilan jakoon?

Mittava remontti kylpyhuoneessa saattaa maksaa muutamista tuhansista jopa kymmeniin tuhansiin euroihin. Urakkamaailma.fi:n teettämän tutkimuksen mukaan kylpyhuoneremonttien työn osuuden hinnat vaihtelivat pääkaupunkiseudulla tyypillisesti 1 860 – 9 300 euron välillä. Kallein neljännes palvelun kautta kilpailutetuista kylpyhuoneiden remonteista maksoi yli 9 000 euroa. Kylpyhuoneremonttien hinnan mediaani oli hieman yli 5 000 euroa. Näihin hintoihin on tullut päälle vielä materiaalivalintojen mukaiset lisäkustannukset, jotka nostavat remontin kokonaiskustannuksia jopa kaksinkertaisiksi.

Hohdepinnoituksen hinta sijoittuu tyypillisesti 800 euron ja 3 000 euron välimaastoon. Käsittelystä on oikeus saada kotitalousvähennys.

Esimerkki:
Kylpyhuoneen Hohdepinnoituksen hinta: 1500 €
Kotitalousvähennyksen osuus: 562,50 €
Hinta kotitalousvähennyksen jälkeen: 937,50 €

Hohdepinnoitus on tuonut markkinoille uudenlaisen tavan pidentää kylpyhuoneen käyttöikää ja siirtää kylpyhuoneremontin tarvetta nopealla aikataululla. Yleisesti voidaan sanoa, että yksinkertainen kylpyhuoneremontti on toteutettavissa noin kahdessa viikossa. Hohdepinnoituksen avulla kylpyhuone voidaan ehostaa uutuuttaan hohtavaksi vain muutamassa päivässä.

kylpyhuoneremontti suunnitelma

Mitä kylpyhuoneremontissa tulee huomioida?

Ennen kylpyhuoneremonttia on tärkeää huolellinen suunnittelu ja ammattitaitoisen remontoijan löytäminen. Kylpyhuone on yksi kodin haastavimmista tiloista remontoida ja huonosti toteutettu remontti voi johtaa vakaviin rakennevaurioihin kylpyhuoneessa. 

Remonttia suunnitellessa on tärkeää suunnitella kalusteiden paikat huolellisesti etukäteen. Kalusteiden järjestys vaikuttaa siihen, tuleeko putkia vetää uudelleen vai pystytäänkö kalusteet sijoittamaan vanhojen putkien mukaisesti. 

Lisäksi on tärkeää ottaa toimiva ilmanvaihto huomioon. Jos ilmanvaihto kylpyhuoneessa on huono, se ei poista kosteutta tarpeeksi, jonka vuoksi tila rasittuu tarpeettomasti. Hyvä ilmanvaihto pidentää kylpyhuoneen käyttöikää. 

Kylpyhuoneremonttia suunnitellessa kannattaa kiinnittää myös erityishuomiota laattojen valintaan. Laatoilla on suuri merkitys kylpyhuoneen käyttöiän ja helppohoitoisuuden kannalta. Puhtaanapitoa silmälläpitäen myös laatan värillä on merkitystä: todella tummassa laatassa kalkki näkyy selvemmin, kun taas vaaleissa laatoissa muut liat saattavat varastaa huomion. Myös laatan koko vaikuttaa tilan puhtaanapitoon. Mitä suurempi laatta valitaan, sitä vähemmän laattasaumoja, jolloin tilaa on myös helpompi pitää puhtaana. Laatat kannattaa valita omien tarpeiden mukaan tarkkaan. 

kylpyhuone

Kylpyhuoneremontin jälkeen

Kylpyhuone altistuu runsaalle kosteudelle useita kertoja viikossa monien vuosien ajan. Kylpyhuoneen puutteelliset teknilliset ominaisuudet kuten huonot silikoni- ja laattasaumat sekä vesieristeet saattavat aiheuttaa jopa hyvin vakavia kosteusvaurioita ajan saatossa. Tämän vuoksi ongelmia on syytä alkaa ennaltaehkäistä heti remontin valmistuttua – ennen ongelmien ilmaantumista ja esimerkiksi saumojen vanhenemista. Säännöllisellä huollolla ja puhdistuksella kylpyhuone säilyy parempana pidempään. 

Hohdepinnoituskäsittely on mahdollista ja suositeltavaa tehdä myös vastaremontoituun kylpyhuoneeseen. Hohdepinnoituksen avulla kylpyhuone säilyy uudenkarheana huomattavasti pidempään remontin jälkeen, jolloin seuraavasta kylpyhuoneremontista ei tarvitse kantaa huolta vuosikymmeniin. Hohdepinnoituskäsittelyn avulla otat kylpyhuoneremontista kaiken irti ja maksimoit sen hyödyt.

Käsittely antaa suojan myös kolhuja vastaan ja samalla tekee pinnoista niin likaa, vettä, kalkkia, hometta, bakteereja kuin rasvaa hylkiviä. Puhtaanapito helpottuu ja nopeutuu merkittävästi. Saat siis nauttia remontin tuloksista ilman vaivalloista jynssäämistä ja puunaamista. Käsittely ei muuta materiaalin väri- tai hengittävyysominaisuuksia, eli se ei suoraan vaikuta vastaremontoidun kylpyhuoneen ulkoisiin ominaisuuksiin.

kylpyhuone

Vaihtoehtoja kylpyhuoneremontille?

Jos kylpyhuoneen rakenteissa tai toiminnallisuudessa ei ole suurempia ongelmia, kylpyhuonetta voidaan ehostaa myös muilla keinoin, jotka ovat usein täysremonttia edullisempia. Likapinttymien tahraamat pinnat saavat paremman yleisilmeen jo pelkällä monivaihepuhdistuksella. Monivaihepuhdistus irrottaa pinttyneen lian, värjäytymät ja kalkkijäämät ja saa tilan loistamaan aivan uudella tavalla – ilman remonttia. 

Myös laatta- ja silikonisaumojen vaihto ehostaa tilaa huomattavasti ja vaivattomasti. Mikäli saumoissa näkyy reikiä ja kulumia, ne kannattaa suosiolla vaihtaa uusiin. Pelkkä laatta– ja silikonisaumojen vaihto kohentaa tilan yleisilmettä täysremonttia helpommin ja huomattavasti edullisemmin.


Kylpyhuoneen huolto ja nanopinnoitus vaihtoehto kylpyhuoneremontille

Myös kylpyhuoneen nanopinnoitus on loistava ratkaisu kylpyhuoneen ehostamiseksi. Hohdepinnoituskäsittelyyn sisältyy mittavat puhdistus- ja huoltotyöt, jolloin vanhaankin kylpyhuoneeseen on mahdollista palauttaa alkuperäinen loisto. Nanopinnoituskäsittelyn avulla kylpyhuoneen pinnat hylkivät vettä ja epäpuhtauksia, kuten kalkkia. Kylpyhuoneen siivous on käsittelyn jälkeen nopeaa ja vaivatonta, eikä puhdistukseen tarvitse käyttää enää vahvoja kemikaaleja ja voimakasta mekaanista hankaamista. Puhdistukseen riittää pelkkä vesi ja mikrokuituliina. 

Nanopinnoituksen ansiosta tila myös kuivuu nopeammin, jolloin tilan kosteuskuorma kevenee ja niin laatat kuin laattasaumatkin saavat suojaa kosteutta vastaan. Saat Hohde Laatta -palvelukokonaisuuden avulla siis huomattavan ehostuksen vanhaan kylpyhuoneeseen, siirrät remonttia useilla vuosilla ja samalla puhtaanapidosta tulee vaivattomampaa, nopeampaa ja kemikaalivapaata.

Työn vaiheet etenevät seuraavasti:

  • Kylpyhuoneen alkukartoituksessa kartoitamme tarvittavat huoltotyöt ja suojapinnoitukset. Kartoitus sisältää myös pintakosteusmittauksen. 
  • Kun olet hyväksynyt tarjouksen, työmme alkaa monivaihepuhdistuksella. 
  • Usein teemme käsittelyn yhteydessä myös huoltotöitä, joita ovat esimerkiksi silikonisaumojen vaihto, laattasaumojen vaihto ja laattojen uudelleenkiinnitys. 
  • Lopuksi viimeistelemme huolletun ja puhdistetun pinnan nanopinnoitteella, joka pidentää kylpyhuoneen ikää, tekee pinnoista tutkitusti hygieenisemmät ja vaivattomammat puhdistaa.

Tilaa ilmainen hinta-arvio kylpyhuoneen nanopinnoitukselle tästä ja siirrä kylpyhuoneremonttia vuosilla >>